sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Suklainen synttärikakku

 

Tämän synttärikakun tein marraskuussa miehelleni työpaikan kahvipöytään vietäväksi. Kakussa on mehevä suklaapohja, jonka välissä on vadelmia ja mustikoita sekä daimilla maustettua mascarponevaahtoa.

Pohja:
4 kananmunaa
120 g tummaa suklaata
1,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
160 g voita
1,6 dl fariinisokeria

Uuni laitetaan kuumenemaan 175 asteeseen. Leivinpaperista leikataan ja asetetaan vuoan pohjalle pohjan kokoinen ympyrä (halkaisija n. 20 cm). Reunoille laitetaan puolestaan noin kaksi kertaa vuoan reunojen korkuinen leivinpaperisuikale (n. 15 cm). Leivinpaperi pysyy paikallaan, kun vuokaan sipaisee hieman ruokaöljyä tai margariinia ennen leivinpaperin asettelua. 

Tässä ohjeessa kananmunien keltuiaiset ja valkuaiset erotellaan eri kulhoihin. Erottelun voi tehdä joko aluksi tai keltuaisia taikinaan lisättäessä, jolloin varmistaa sen, että keltuaiset ovat yksittäin lisättävissä. Muina alkuvalmisteluina suklaa sulatetaan mikrossa miedolla teholla, välillä sekoitellen. Lisäksi jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola sekoitetaan keskenään. 

Taikinan valmistus aloitetaan vatkaamalla voi ja fariinisokeri vaahdoksi.Keltuaiset lisätään yksitellen seokseen samalla voimakkaasti vatkaten. Sulatettu ja hieman jäähdytetty suklaa lisätään taikinaan kevyesti vatkaten muutamassa erässä. Kuivat aineet lisätään taikinaan pienissä erissä.

Lopuksi valkuaiset vatkataan kovaksi vaahdoksi ja vaahto käännellään kevyesti taikinaan.

Taikina kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Kakkua paistetaan 175 asteessa noin 50 minuuttia. 

Kostutus:
2 dl rasvatonta maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte:
4 dl flora-vispiä
250 g mascarponjuustoa
0,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

noin 5 dl mustikoita ja vadelmia
1 pss Daim-rakeita
1 Daim-patukka

Jos marjat ovat pakasteesta, on ne hyvä ottaa sulamaan hyvissä ajoin ja valuttaa ylimääräinen neste pois. Kerma vispataan vaahdoksi. Joukkoon sekoitetaan mascarpone ja tomusokeri. Daimit rouhitaan ja sekoitetaan mascarponevaahdon joukkoon. 

Kakkupohja leikataan neljään osaan - täytteestä riittää siis kolmeen väliin. Kakku pinotaan kerros kerrokselta, ensin kostuttaen, sitten levittäen runsas kerros vaahtoa ja lopuksi asetellen marjoja vaahdon päälle tasaisesti. Täytetty kakku nostetaan jääkaappiin vetäytymään mielellään seuraavaan päivään asti.

Voikreemi:
1,25 dl sokeria
0,5 dl vettä
1 kananmunan keltuainen
225 g voita 
vaniljasokeria

Sokeri ja vesi sekoitetaan kattilassa ja kuumennetaan 117 asteeseen. Kuumennettu sokeriliemi kaadetaan toiseen kulhoon ja joukkoon sekoitetaan kananmunan keltuainen. Tämä vaihe täytyy tehdä todella nopeasti, ettei sokeri ehdi jähmettyä. Sokerilientä ja keltuaista sekoitetaan niin kauan, että seos kylmenee (esim. monitoimikoneella kulhoa välillä viilentäen). Lopuksi joukkon sekoitetaan voi ja kreemi vaahdotetaan kuohkeaksi.

Voikreemi levitetään tasaiseksi kerrokseksi kakun pinnalle kuorrutteen tarttumapinnaksi. Kakku on hyvä nostaa jääkaappin hetkeksi ennen kuorrutteen levittämistä, jotta kreemi ehtii hieman jähmettyä.

Suklaakuorrute (Kinuskikissan ohje):
200 g tummaa suklaata
2 dl vaaleaa siirappia 
4 dl tomusokeria

Suklaa pilkotaan pieniksi paloiksi ja sulatetaan miedolla lämmöllä mikrossa. Siirappi mitataan kattilaan ja sitä lämmitetään liedellä sen verran, että se muuttuu juoksevammaksi. Sitä ei saa kuumentaa kiehuvaksi. Kun siirappi on juoksevampaa, kattila siirretään sivuun liedeltä.Sulanut suklaa ja tomusokeri lisätään siirapin joukkoon. Seosta sekoitetaan, kunnes se on kauniin tasaista. Kattilan voi laittaa hetkeksi takaisin lämpimällä liedelle sekoittamisen helpottamiseksi. Suklaamassa kaadetaan leivinpaperilla vuorattuun astiaan, esimerkiksi syvälle lautaselle, ja nostetaan jääkaappiin jähmettymään seuraavaan päivään.

Jähmettynyt massa kaulitaan vastaavasti kuin marsipaani, sokeri- tai kaulintamassa. Kaulittu massa nostetaan varovasti kakun päälle ja painellaan tasaisesti sen pintaan. Ylimenevät reunat leikataan terävällä veitsellä tai leikkuuseen tarkoitetulla työkalulla. Lopuksi kakku koristellaan sokerimassakoristein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti